Uimataidon kehittäminen palkitsee myös aikuisena

tammikuu 8, 2018 | By Lisää

Suurin osa suomalaisista aikuisista arvioi osaavansa uida, mutta monet tuntevat epävarmuutta tekniikastaan ja siitä, kuinka pitkän matkan omalla tyylillä jaksaa uida. Lapset oppivat uimaan yleensä viimeistään koulussa, mutta tämän jälkeen uimataitoa ei pidetä säännöllisesti yllä. Monelle aikuiselle riittää, että tietää pysyvänsä pinnalla kylpylässä tai saunan jälkeen mökkijärvessä pulahduksen verran. Nyt yhä useampi hakeutuu kuitenkin aikuisenakin uimakurssille kehittämään tekniikkaansa, jotta uimisesta voisi myös kuntoiluharrastus.

Uimataidon kehittäminen palkitsee myös aikuisena

Uimataito on osa vesiturvallisuutta ja tähän onkin panostettu uimahalleissa ja peruskouluissa. Uimataidon määritelmä on, että henkilö pystyy uimaan syvässä vedessä 200 metriä, joista 50 metriä selällään. Tämä ei kuitenkaan riitä vielä siihen, että uiminen tuntuisi nautinnolliselta ja mukavalta vapaa-ajan harrastukselta.

Uimakoulussa aikuinenkin voi aloittaa aivan perusteista

Vesi on suomalaisille tuttu elementti, sillä lähes kaikki ovat jossain vaiheessa viettäneet aikaa meren tai järven rannalla. Tilanne on toinen maahanmuuttajien kohdalla, sillä osa heistä ei ole välttämättä koskaan uinut luonnonvesissä. Aikuisten uimakouluista löytyy sekaisin molempia ryhmiä. Yhteistä osallistujille on, että haluavat tuntea olonsa vedessä luottavaisemmiksi ja viettää kesää mukavasti veden äärellä. Uiminen ei oikeastaan ole ihmiselle kovin luontainen tapa liikkua, joten on ymmärrettävää, että se vaatii harjoittelua. Uidessa on myös vaikea tarkkailla omia liikeratojaan, joten kehittyminen on helpompaa, jos neuvoja saa ulkopuoliselta ohjaajalta.

Luottamus veteen syntyy harjoittelemalla

Vesi on elementtinä monen mielestä hieman pelottava ja uintitaidon kehittyminen vaatiikin luottamusta veteen ja siihen, että vesi kannattelee. Aikuisia uimahalleissa opastava kilpauimari Ossi Oksa muistuttaa, että jos ihmisellä on keuhkoissaan ilmaa, hän ei yksinkertaisesti voi vajota pohjaan. Oksa vetää uinnin alkeiskursseja uimahallilla neljästi viikossa ja kertoo, että kursseille osallistuu uimareita aina parikymppisistä eläkeläisiin asti. Heidän taitonsa vaihtelevat, mutta jokainen on tullut hakemaan lisää varmuutta omaan uimiseen.

Luottamus veteen syntyy harjoittelemalla

Jos uiminen jännittää, ota ensivedot uimahallissa

Jos uiminen on jäänyt vuosiksi tai kokee epävarmuutta jo veteen astuessaan, uimahalli on helpompi paikka aloittaa kuin luonnonvedet. Jo altaan pohjan näkyminen ja tieto siitä, että jalat saa tarvittaessa pohjaan tai kaiteesta voi napata kiinni, auttaa keskittymään paremmin itse uimiseen. Moni surullisista hukkumatilanteista tapahtuu, kun ihminen joutuu veden varassa ollessaan paniikkiin. Kun luottamus omaan uimataitoon kasvaa, ei paniikkikaan iske yhtä helposti edes yllättävissä tilanteissa. Aikuisten alkeisuintikurssilla käydään läpi uinnin perusteet ja totutellaan veteen eri tavoin. Kurssin aluksi opetellaan kellumaan ja sukeltamaan veden alle. Vedessä liikkumista opetellaan pinnan päällä ja alla. Jos uimataito on hallussa, mutta tekniikka kaipaa parantamista, kannattaa suunnata erilliselle tekniikkakurssille. Tämä on edessä esimerkiksi monella poliisikoulusta haaveilevalle tai vaikka triathlonin harrastajalla, sillä näissä vaaditaan keskimääräistä parempaa uimataitoa. Kurssilla hiotaan jokaisen tekniikkaa ja saadaan uintimatkoja pidemmiksi. Matkanteko muuttuu kevyemmäksi, kun tekniikka toimii ja jatkokursseilla uintimatka on monesti jo kilometrin verran. Uimaosuuksia kuvataan kursseilla yleensä kameralla ja analysoidaan yhdessä opettajan kanssa.

Jos uiminen jännittää, ota ensivedot uimahallissa

Parempi uintitekniikka auttaa iloitsemaan harrastuksesta

Uintitekniikan kehittäminen kannattaa myös sen takia, että uinti säilyisi turvallisena ja monipuolisena kuntoiluna. Vaikka uinti sopii periaatteessa kaikille ja riski rasitusvammoihin on pieni, saattaa väärä rintauintitekniikka esimerkiksi rasittaa polvia ja niskaa. Rintauinnissa yleinen virhe on pitää päätä koko ajan pinnan yläpuolella, jolloin niska jännittyy liikaa. Monille kasvojen laittaminen veteen on kuitenkin suuri kynnys, jota joutuu vähän harjoittelemaan. Tämä onkin yksi uintikurssien perusaiheista. Selkävaivoista kärsiville selkäuinti on monesti sopiva laji, joka tuo myös helpotusta kipuihin. Selkäuinnissa hengittäminenkin on helppoa, kun kasvot ovat koko ajan pinnan yläpuolella. Eri uintitekniikoiden hallinta antaa mahdollisuuden valita aina tilanteeseen sopiva tekniikka ja tekee uimisesta monipuolisen harrastuksen.

Category: Urheilu

Comments are closed.