Taitoluistelu Suomessa

syyskuu 10, 2019 | By Lisää

Suomalaiset ovat aktiivisia talviurheilulajien harrastajia ja luistelu kuuluu ehdottomasti suosittujen lajien joukkoon. Lähes jokaisella suomalaisella on omat luistimet jossain vaiheessa elämää ja luistelemaan opetellaan viimeistään koulun liikuntatunnilla. Joillekin kauno-, eli taitoluistelu on se urheilulaji, jota päätyy harrastamaan ja jopa kisaamaan. Tutkimuksien mukaan luistelu kuuluu yli 200 tuhannen suomalaisen harrastuksiin. Yhteensä kilpailevia taitoluistelijoita on noin 8000. Suomessa harrastetaan pääosin kolmea taitoluistelun muotoa: yksinluistelu, jäätanssi ja muodostelmaluistelu.Neljäs muoto, jota Suomessa ei hirveästi ole, on pariluistelu. Kuitenkin jokainen taitoluistelun muodoista on yhtä haastava kuin toinenkin ja niihin vaaditaan pitkiä harjoitteluja. Sanotaan, että yksinluistelu olisi muodoista kuitenkin haastavin juuri siitä syystä, että se pitäisi aloittaa hyvin nuorena ja kaikkia luistelutaitoja ei välttämättä aina opi, ellei opettele todella kurinalaisesti.

Suomalaiset menestyksekkäitä maailmalla

Suomalaiset taitoluistelijat ovat olleen historiassa hyvin menestyneitä maailmalla. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen olympiamitali on tullut taitoluistelussa. Vuonna 1920 Antwerpissa järjestetyissä Olympialaisissa Ludovika ja Walter Jakobsson  luistelivat Suomelle kultaa pariluistelussa.Jäätanssissa mitaleja on kerätty korkeatasoisissa kilpailuissa. Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat voittaneet Euroopan mestaruuden vuonna 1995 ja samana vuonna myös MM-hopeaa. Lisäksi MM-pronssi saatiin vuonna 1994 ja EM-pronssi vuonna 1993. Suomessa tunnetuimpia luistelijoita on ollut Kiira Korpi.

Laura Lepistö

Hän on voittanut EM-kisoissa Varsovassa pronssia vuonna 2007. Seuraavaksi tunnetuin luistelija on varmaankin Laura Lepistö, joka voitti ensimmäisistä EM-kisoistaan vuonna 2008 pronssimitalin. Mitalihuuma jatkui 2009, kun Lepistö voitti EM-kultaa ja Susanna Pöykiö EM-pronssin. Lepistö oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka voitti kultaa.Menestys ei ole suinkaan laantunut, vaan Lepistö saavutti hopeasijoituksen EM-kisoissa vuonna 2010 ja lisäksi ansaitsi Vancouverin Olympialaisissa kuudennen sijan. Kiira Korpikin on jatkanut mitalivoittoja, kuten vuosina 2011 ja 2012, jolloin ensin tuli EM-pronssi ja sen jälkeen EM-hopea. Suomalaiset voivatkin olla ylpeitä edustuksestaan maailmalla. Taitoluistelua voivat harrastaa kaikenikäiset ja siihen löytyy monia erilaisia seuroja, joilta voi kysyä toiminnasta lisää. Yhteensä Suomessa on jäsenseuroja lähes 80 ja niitä on ympäri Suomea.

Suomalainen taitoluistelutoiminta

Suomalaista taitoluistelutoimintaa ylläpitää pääosin Suomen Taitoluisteluliitto ry, jonka kautta on mahdollista saada lisätietoa taitoluistelusta, kilpailuista ja harrastusmahdollisuuksista. Liitto perustettiin jo vuonna 1960 ja toimii aktiivisena edelleen. Taitoluistelu on sellainen laji, jota esimerkiksi Taitoluisteluliitto ylläpitää tasa-arvoisena ja yhdenmukaisena. Se on oleellinen osa liiton toimintaperiaatteita. Erillinen yhdenvertaisuussuunnitelma on julkaistu vuonna 2015 ja sen tarkoitus on päteä niin urheiluun, seurojen toimintaan kuin liiton toimintatapoihin.Taitoluistelussa onkin tärkeää jokaisen harrastajan oma lähtökohta ja halu harrastaa lajia. Kyseessä ei ole kilpailu-ura, jolla menestyisi rahallisesti tai muutenkaan taloudellisesti erityisen paljon, sekä se vaatii paljon kurinalaista oppimista ja harjoittelua. Samaan aikaan kuitenkin se pitää kehon hyvässä kunnossa ja notkeana. Taitoluistelua voidaankin sanoa baletiksi jäällä. Vuonna 1983 perustettiin Suomen Taitoluistelusäätiö tukemaan taitoluistelijoita urallaan. Sen perustivat Suomen Taitoluisteluliitto ry ja Taitoluistelun Tuki ry.Taitoluisteluliiton mukaan taitoluistelun harrastamisen lisäksi voi myös harrastaa jumppaluistelua. Luistelu onkin erinomainen kuntoilutapa ja sopii kaikenikäisille, jotka yksinkertaisesti haluavat opetella luistelemaan paremmin. Sopivan ryhmän voi löytää varmasti netistä hakemalla. Taitoluistelu on siis ollut merkittävä laji Suomessa ja sitä on harrastettu pitkään. Vaikka kaikkia muotoja ei välttämättä aina harrastetakaan yhtä vahvasti, on luistelijoiden määrä silti korkea ja menestystä niitetään maailmalla hienosti. Suomalaismenestyksestä voi todellakin olla ylpeä.Yhteenvetona voidaankin sanoa, että taitoluistelu otetaan Suomessa tosissaan ja sitä opetellaan todella kurinalaisesti. Kilpailijat pysyvät hyvässä kunnossa vuodesta toiseen ja mitaleja tulee arvokisoista mukaan jatkuvasti. Penkkiurheiluun kannattaakin lisätä luistelu mukaan, sillä se on kaiken lisäksi mielenkiintoista katsottavaa.

Category: Urheilu

Comments are closed.